Tulevalla viikolla vietetään allergiaviikkoa 17.4. – 23.4.2017.

Lisää allergialiiton sivuilta

Tekstiiliteollisuudessa käytetään noin 3500 kemikaaliainetta, joista nykytietämyksen mukaan noin 10% on mahdollisesti terveydelle haitallisia. Näitä aineita lisätään monestakin syystä, ne saa kankaan näyttämään pehmeämmältä, sileämmältä, poistaa  sähköisyyttä…Erityisesti tänä aikana, kun monen kankaan laatu on surkeaa, saadaan se käsiteltynä näyttämään paremmalta. Lisäksi monet ulkomailta tuodut tekstiilit kuljetetaan konteissa pitkät laivamatkat, kontit usein myrkytetään jottei niihin pääse tuholaisia tai ala muodostua kosteuden takia hometta.

Itse sain kokea pahemmanlaatuisesti tekstiilikemikaalejen tuoman ongelman. En ole koskaan ollut millekään allerginen, mutta ilman allergiaakin tarpeeksi pitkä ja voimakas altistus saattaa aiheuttaa ongelman. Näin kävi minulle vuonna 2015. Aloin ihmetellä kuivia laikkuja ja kirvelyä käsissäni. Kynsiini alkoi muodostua röpelöä. Kävin terveyskeskuksessa, josta minut ohjattiin iho- ja allergiasairaalaan.

Tilanne oli paha, kädet oli auki ja kynnet paksut halkeilevat ja irtoilevat. Työnteko oli ihan tuskaa. Lääkäri olisi määrännyt heti pitkälle sairauslomalle, mutta ymmärsi etten yrittäjänä voi jäädä sairauslomalle. Taloudellisesti olisin menettänyt tuloni, mutta yritystoiminnasta tulevat maksut jatkaa pyörimistään. Tarvitsin tulot ompelimoni vuokraan, sähköön, yel-maksuihin, vakuutuksiin yms. Jouduin miettimään teenkö töitä sairaana, vai lopetanko yritystoimintani. Päätin jatkaa rikkinäisin käsin.  Käytin vahvoja kortisoneja, osittain yritin tehdä hanskat käsissä töitä (mahdotonta, kosketuksen työhän menettää). Myös kaikenlaisia allergiatestejä tehtiin, en yhä edelleenkään ollut millekään yksittäiselle aineelle allerginen. Kaikkeahan ei voi testata, mutta tekstiilikemikaalisarjat olivat kaikki puhtaita.

Yhdestä Eurokankaan vuorista sain taas voimakkaan reaktion ja selvittelin mitä siinä oli käytetty. Olin yhteydessä liikkeeseen. Lopulta sain tietooni, että he eivät pysty tarkasti määrittelemään mitä kemikaaleja siihen on käytetty, mutta siinä oli ryppyyntymisenesto- ,  sähköistymisenesto-, kutistumisenesto- ja siliävyyskäsittelyt ainakin, lisäksi siis varmaan jäämiä värjäyksestä, pesuista yms.

Ihmisen ei tarvitse siis olla allerginen saadakseen pahoja reaktioita, vaan tarpeeksi paljon jotain ärsyttävää ainetta saa aikaan reaktion. Lopulta käteni olivat niin auki, että tuntui kaiken aiheuttavan kipua ja tuskaa. Lisäksi työ, jossa joutuu pesemään käsiä jatkuvasti. Käsieni särkeminen oli kokoaikaista. Sitä ei oikein terveellä iholla ymmärrä kuinka paljon tämmöinen haittaa elämää. En pystynyt pesemään hiuksiani, kuorimaan sipulia, leipomaan, en puutarhatöitä yms.

Jouduin miettimään rakkaasta ammatistani luopumista. Mietin mihin haluaisin itseni uudelleen kouluttaa, kaikki tuntui olevan enemmän tai vähemmän käsillä tehtäviä juttuja, joten tämä asia ei silläkään olisi ratkennut. Päätin jatkaa, toivoin, että joku apu ongelmaan löytyisi.

Sain valohoitoa käsiini, joka toinen päivä olin allergiasairaalassa hakemassa hoitoa. Tuntui, että siitä oli apua, mutta tuskailin sen kaiken menetetyn ajan perään. Samaan syssyyn tuli sitten uuden ompelimon remontointi, se antoi hetken irrottautumisen kankaista, lisäksi hoidin ihoani vahvoilla kortisonirasvoilla. Ihoni ja kynteni alkoivat tänä aikana parantumaan.

Ihoni ilmoittaa nytkin helposti jos kankaassa on jotain mikä ei minulle sovi. Tämä on yksi syy, miksi kieltäydyn tekemästä esimerkiksi venejuttuja. Niissä kankaissa on voimakkaat homeenesto- ja palosuojakäsittelyt. Usein myös verhokankaat teen hanskat kädessä. Nyt oireiden nostaessa päätään, osaan heti aloittaa lääkityksen. Tiedän, että en saa päästää tilannetta enää pahaksi. Se on kuin tulipalo, pienen pesäkkeen saa sammutettua, mutta kun ilmiliekit on käynnissä, mitään ei juuri enää pysty tekemään.

Suosittelen ainakin pesemään uudet suoraan ihokosketukseen tulevat tekstiilit, alusvaatteet, lakanat, yöpuvut ja kaikki lastenvaatteet. Iho voi ärsyyntyä, mutta iho on myös huokoinen elin, jonka kautta nämä aineet imeytyvät meihin. Tutkimustietoa ei ole tarpeeksi miten se pitkällä ajalla vaikuttaa. Itsellänikin pahimmillaan oireet alkoivat lisääntyä myös muualla vartalossani. Itse olen ikäluokkaa, joka ei ole tottunut pikamuotiin, mutta mietin niitä lapsia ja nuoria, jotka saavat/ostavat jatkuvasti uutta kemikaalivuorta iholleen.