Olin lomalla viikonlopun Barcelonassa, ja mitä tein? Enimmäkseen ulkoilin ja katselin ihmisiä. Rakastan istuskella aurinkoisella terassilla, tutkia ihmisiä, heidän tyyliään ja persoonaa.

Vaatetus kertoo meille halutessamme aika paljon ihmisestä (tosin voimme myös halutessamme kertoa epätodellista tarinaa itsestämme vaatetuksen keinoin). Aika nopeasti kehittelen tarinaa kuka on taidealanopiskelija, tutkija yliopistossa taikka kotiäiti. Joidenkin vaatteista selviää millaisesta musiikista he pitävät tai mikä on heidän poliiittinen kantansa, asema yhteiskunnssa, joku haluaa tuoda itseään esiin ja joku tyystin piiloutua ja olla näkymätön. Toiset osaavat luoda itsestään lähes kävelevää katutaidetta, sitä on aina ilo katsoa.

Miten löytää oma tyyli ja välttää tyylittömät virheostokset? Joillakin on tyyli synnynnäisesti hallussa, mutta me kaikki pystymme hiomaan tyyliämme esiin. Toki hyvään lopputulokseen tarvitaan ymmärtämystä myös vartalotyypistä, materiaaleista, väreistä, trendeistä yms.

Itse olen kerännyt pinterestiin virtuaalista unelmavaatekaappiani. Oman tyylini luokittelisin minimalistinen boho, tykkään aika simppeleistä jutuista vähän etnisin maustein. Pidän vastakohdista ja yhdistelen niukkaa/runsasta, juhlavaa/arkista, pientä/isoa yms. Ehdottoman tärkeää minulle on mukavuus, vaatteen pitää olla materiaaliltaan ja malliltaan mukava päällä, ehkäpä juuri siksi en juurikaan käytä korkokenkiä. Olen liian mukavuuden haluinen niihin. Ostoksilla ollessani mietin, laittaisinko tämän vaatteen unelmavaatekaappiini, jos epäröin jätän vaatteen kauppaan. Tässä linkki minun virtuaaliseen unelmavaatekaappiin :

https://fi.pinterest.com/norasi/my-style/

Seuraavassa postauksessa lupaan kertoa teille, millä tavoin autan pukeutumisneuvonnassa asiakastani oman tyylin kartoittamisessa.

Kerro vähän omasta tyylistäsi, mistä tykkäät ja onko vaattteillasi ehkä jotain sanottavaa? Ja jos sinulla on jo esimerkiksi Pinterestissä oma taulu tyylistäsi, niin laita linkki!